torstai 27. joulukuuta 2012

Esitelmä Valkohaista

Ja terve taas sanoo tekstimies! Tänään onkin vuorossa valkohai.




                                   Valkohai

Valkohai
White shark.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Rustokalat Chondrichthyes
Alaluokka: Leveäsuiset Elasmobranchii
Lahko: Sillihaikalat Lamniformes
Heimo: Sillihait Lamnidae
Suku: Carcharodon
Laji: carcharias
Kaksiosainen nimi
Carcharodon carcharias
(Linnaeus, 1758)
Valkohain levinneisyys
Valkohain levinneisyys
Muista kommentoida.
 

Valkohai (Carcharodon carcharias) on Karibianmeressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä elävä suurikokoinen hai. Jopa yli 6 metrin pituiseksi ja 2 tonnin painoiseksi kasvava valkohai on maailman kookkain petokala ja yksi suurikokoisimmista rustokaloista. Valkohait elävät 30–40-vuotiaiksi, jopa 50-vuotiaiksi. Valkohai on yksineläjä.

Sisällysluettelo


 Levinneisyys ja elinalue

Valkohaiden elinympäristöihin kuuluvat maailmanlaajuisesti kaikki trooppisten ja lauhkeiden ilmastovyöhykkeiden meret, joissa veden lämpötila on 12–24 celsiusasteen välillä. Niitä on tavattu erityisesti Australian, Etelä-Afrikan, Floridan, Kalifornian ja Meksikon rannikoilla ja niiden läheisyydessä. Suurin osa valkohaista elää avomerellä Karibianmeressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä, mutta niitä on havaittu myös Etelä-Kiinan meressä, Japaninmeressä ja Välimeressä. Valkohait liikkuvat useimmiten pinnan läheisyydessä, mutta niiden tiedetään kykenevän sukeltamaan 1 280 metrin syvyyteen.
Tieteellisten tutkimusten perusteella valkohait voivat tehdä erittäin pitkiä matkoja elinalueiltaan. Vuonna 2003 käynnistetyssä tutkimuksessa eteläafrikkalaiset meritieteilijät kiinnittivät naaraspuoliseen valkohaihin seurantalaitteen, jonka antamat tiedot kertoivat hain tehneen seuraavan yhdeksän kuukauden aikana matkan Etelä-Afrikasta Australiaan ja takaisin – matka oli 20 000 kilometrin pituinen.[2] Poikkeustilanteissa muutamat Tyynestämerestä kotoisin olleet valkohait ovat saattaneet matkustaa jopa Alaskan rannikolle saakka.

Ravinto

Useimpien muiden hailajien tavoin valkohai on lihansyöjä. Sen ravinto koostuu enimmäkseen rauskuista, pyöriäisistä, merinorsuista, turkishylkeistä, merileijonista, merisaukoista, merikilpikonnista ja erilaisista luukaloista. Valkohait ovat kuitenkin tunnettuja tavastaan syödä myös ihmisten mereen heittämiä syömäkelvottomia esineitä, ja kuolleiden yksilöiden vatsalaukusta onkin löydetty esimerkiksi peltitölkkejä, autonrenkaita, rannekelloja ja jopa moottoriveneen moottorin osia. Toisinaan kookkaiden valkohaiden on nähty saalistavan jopa pienikokoisempia hailajeja.
Vaikka useimmat ihmiset pitävät valkohaita äkkipikaisena saalistajana, todellisuudessa valkohait ovat saalistaessaan hyvin valikoivia ja voivat seurata saaliikseen valitsemaansa eläintä jopa kahden tunnin ajan.[4] Hyökätessään valkohai syöksyy valtavalla voimalla kohti saalistaan ja kirjaimellisesti repii sen kappaleiksi terävillä hampaillaan. Koska valkohailla ei ole silmäluomia, se joutuu kääntämään molemmat silmänsä iskiessään pinnalla uivien saaliiden kimppuun.
Valkohait saalistavat yleensä vedenpinnalla tai sen läheisyydessä uivia eläimiä, jolloin hai voi hyökätä niiden kimppuun alhaalta. Kalojen ja hylkeiden kimppuun hyökätessään valkohai pyrkii osumaan kohteensa evään, jolloin saalis usein menettää uimakykynsä ja menehtyy nopeasti šokkiin tai verenhukkaan. Valkohaiden näköaisti on heikko, joten saalistaessaan ne hyödyntävät herkkää haju- ja kuuloaistiaan. Niiden ja tuntokarvojensa avulla hai havaitsee uivan saaliin kaukaakin.

Lisääntyminen

Valkohain lisääntymisväli on noin yksi vuosi. Sen tiineysaika on 2–2½ vuotta ja se saa 7–10 jälkeläistä. Lisääntymisaika ulottuu keväästä myöhäiskesään. Uros on sukukypsä 9–10-vuotiaana ja naaras 12–15-vuotiaana.

Valkohai ja ihminen

Hyökkäykset ihmisen kimppuun

Valkohai on toisinaan hyökännyt uimarien kimppuun. Valkohai on tiikerihain ja härkähain ohella ainoa toistuvasti ihmisen kimppuun hyökännyt hailaji, mutta 75 prosenttia hain hyökkäyksen kohteeksi joutuneista ihmisistä on selvinnyt hengissä. Useimmissa hyökkäyksissä ihmisen selviäminen on johtunut ruokailutottumuksista, koska tutkimusten perusteella hait eivät itse asiassa pidä ihmislihan mausta ja hait eivät muutenkaan pidä ihmisestä, koska olemme liian luisia. Vuosien 1926 ja 1991 välisenä aikana arkistoitiin yhteensä vain 115 valkohain hyökkäystä ympäri maailmaa, ja tutkijoiden mukaan ainoastaan 12 prosenttia haiden hyökkäyksistä on varmuudella tunnistettu valkohain aiheuttamiksi.
Valkohaiden hyökkäykset johtuvat siitä, että hai on erehtynyt luulemaan ihmistä hylkeeksi tai kilpikonnaksi (heidän maatessa surffilaudalla raajat vedessä). Valkohailla on heikko näköaisti, joten se ei kykene erottamaan ihmistä ja hyljettä toisistaan. Kehittyneen kuuloaistinsa avulla se havaitsee helposti vedessä kantautuvat äänet, ja ihmisten uimarannalla aikaansaama voimakas ääni houkuttelee haita rannan läheisyyteen. Monilla uimarannoilla haiden hyökkäyksiä on pyritty ehkäisemään esimerkiksi laittamalla uimarannan läheisyyteen turvaverkkoja, joiden tarkoituksena on estää haiden pääsy uimarien joukkoon.

Populaarikulttuurissa

Valkohai tuli tunnetuksi populaarikulttuurissa Peter Benchleyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin pohjautuvan kauhuelokuvan Tappajahai ilmestymisen myötä. Elokuvassa hain suurikokoisuutta ja aggressiivista käyttäytymistä on kuitenkin liioiteltu, mutta vuoden 1975 menestyneimpiin elokuviin kuuluneen Tappajahain julkaisun jälkeen valkohai on usein esitetty älykkäänä ja verenhimoisena ihmissyöjänä. Valkohai on kuitenkin toisinaan esitetty "hyvänä", esimerkiksi elokuvassa Nemoa etsimässä Pomo-niminen valkohai on kavereittensa mako- ja vasarahain kanssa ryhtynyt kasvissyöjäksi.

Purentavoima

Valkohain purentavoimaa on mitattu tietokonemallinnuksella, ja tutkimusta on johtanut Steve Wroe New South Walesin yliopistosta. Kalojen kallon ja lihasten anatomiaa ja biomekaniikkaa analysoitiin, ja purentavoimaksi saatiin 1,8 tonnia, jota pidetään voimakkaimpana mitä nykyeläimillä on.





                                                        Lähde:Wikipedia

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Esitelmä muuttohaukasta

Tässä on esitelmä yhdestä tunnetusta eläimestä nimeltään Muuttohaukka



Muuttohaukka


Muuttohaukka
PeregrineFalcon.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Päiväpetolinnut Accipitriformes
Heimo: Jalohaukat Falconidae
Suku: Jalohaukat Falco
Laji: peregrinus
Kaksiosainen nimi
Falco peregrinus
Tunstall, 1771
kommentoikaa :-)
muistakaakin

Muuttohaukka eli jalohaukka (Falco peregrinus) on keskikokoinen päiväpetolintu. Se on maailman nopein eläin ja voi pystysuorassa syöksyssä kiitää jopa lähes 400 km/h.[2] Laji kärsi vakavasti DDT:stä ja muista ympäristömyrkyistä, mutta Suomen kanta on nyt elpymään päin. Muuttohaukka kuuluu laajimmalle levinneisiin petolintuihin. Lajin kuvaili ja nimesi Marmaduke Tunstall vuonna 1771.

Sisällysluettelo

 Koko ja ulkonäkö

Vanhan muuttohaukan väritys on yläpuolelta tumman siniharmaa, vatsapuoli on valkea ja siinä on tiheää poikittaisjuovitusta; koiraan vatsan poikkijuovitus on naaraan juovitusta tiheämpää. Päässä on musta huppu, posket ovat valkeat ja nokantyvi on keltainen. Jalat ovat keltaiset.
Nuorella linnulla yläpuoli on tummanruskea, alapuoli vaalea, hieman beigensävyinen. Nuorella linnulla vatsassa on pitkittäisjuovitusta, toisin kuin vanhalla.
Muuttohaukat voivat olla 51 cm pitkiä. Naaraat ovat koiraita jopa 30 % kookkaampia. Siipien kärkiväli on 80–119 cm. Paino on koiraalla 550–700 grammaa ja naaraalla 900–1 200 grammaa.
Vanhin suomalainen rengastettu muuttohaukka on ollut 16 vuotta 7 kuukautta 10 päivää vanha. Euroopan vanhin oli
ruotsalainen 17 vuotta 4 kuukautta vanha muuttohaukka.


Levinneisyys
Muuttohaukkoja on kaikilla mantereilla lukuun ottamatta Etelämannerta. Suomen Lapissa ja Perä-Pohjolassa pesii nykyisin 250-270 paria ja kanta on nousussa. Euroopassa pesii 5 600–6 100 paria, joista Britteinsaarilla noin 1 500. Nimensä mukaisesti haukat muuttavat, etenkin pohjoisesta etelään, mutta muutenkin ravintorikkaammille alueille pois karuilta pesimäalueilta talvehtimaan. Suomalaiset muuttohaukat talvehtivat Lounais-Euroopassa ja Luoteis-Afrikassa. Keväällä ne saapuvat huhtikuussa, syksyllä lähtevät syys-lokakuussa.

Elinympäristö

Muuttohaukat asuvat lähinnä vuoristoisilla alueilla ja isoilla märillä suoalueilla; Suomen kanta pesii pääosin aapasoilla. Muuttohaukkoja kasvatetaan myös vankeudessa metsästyshaukoiksi.

Lisääntyminen

Muuttohaukka pesii mieluiten jyrkillä kallioseinämillä, jonka läheisyydessä on avaria ja hyviä metsästysmaita. Nykyään se on levinnyt etelämmäs, paikkoihin joissa ei ole kalliopahtoja. Soilla pesivät muuttohaukat pesivät mättäällä, tasaisessa maassa. Vaalean punertavia tai ruskehtavia munia on kahdesta neljään kappaletta. Naaras hautoo 29–30 päivää, ja koiras hankkii sille ja poikasille ruoan. Poikaset oppivat lentämään 5–6 viikon ikäisinä.

Ravinto

Muuttohaukka syö lintuja ja piennisäkkäitä. Tärkeää ravintoa ovat erityisesti kahlaajat ja vesilinnut, jotka muuttohaukka pyydystää suoraan syöksystä. Myös mustarastaat ovat ruokalistalla.

Uskomuksia

Muinaisessa Egyptissä muuttohaukka oli palvonnan kohde. Sitä pidettiin auringonjumala Horuksen lapsen ruumiillistumana. Muumioidun vainajan sisäelimiä sisältävän ruukun päälle asetettiin usein muuttohaukan kuva. Toisinaan vainajien kesy haukka jopa muumioitiin yhdessä omistajansa kanssa.

Muuttohaukka populaarikulttuurissa

Popmuusikko Riki Sorsa on levyttänyt ruotsalaisen Pugh Rogefeldtin Aftonfalken-kappaleeseen perustuvan Muuttohaukka-nimisen kappaleen vuonna 1983.[3]
Muuttohaukan japaninkielinen nimi, hayabusa, on antanut nimen sekä japanilaiselle hävittäjälentokoneelle, Nakajima Ki-43 Hayabusalle, että maailman nopeimmalle sarjavalmisteiselle moottoripyörälle, Suzuki Hayabusalle.

Kuvagalleria